Sukuseura Skytät

kannas_header2

Lauri ja Jaakko Skyttä asuivat
Suurperon Skyttälässä v. 1592.
Talo oli kuvan pellon keskellä.

Uutta


Jukka Skyttä jatkaa puheenjohtajana

100 110610 jukka sky

Vuosikokouksessa 31.3.2012 Jukka Skyttä valittiin jatkamaan edelleen seuran puheenjohtajana. Myös hallitus jatkaa ennallaan. Ohjelmallinen syyskokous pidetään 14.10.2012 Vantaalla Kuulutko sukuuni -tapahtuman yhteydessä. Enemmän vuosikokousasioista huhtikuun jäsenkirjeessä. (6.4.2012)

 

Sairalan sukutaulut valmistuivat

100 martti skytt 2012

Sukututkimusvastaava Martti Skyttä on vajaassa vuodessa urakoinut yli 9000 uutta henkilöä sukuseuran sukutauluaineistoon. Samalla valmistuivat Kirvun pitäjän Sairalan kylän Ambros Skytän jälkipolvitaulut. Seuraavina odotellaan Joutselän ja Hiitolan sukutauluja. Enemmän ajankohtaista-sivulla. (2.3.2012)

 

Uusi kirja Skytistä

100 2011 elamaa karj tanh

Kirvussa syntynyt Ritva Kyyriäinen on julkaissut kirjan "Elämää Karjalan tanhuvilla". Hänen äitinsä oli Signe Skyttä (1916-2005), jonka suku periytyy  Kirvun Skyttien "kantaisästä" Tuomas Skytästä (1696-1777). Kirjassa on runsaasti perheen ja Kirvunjärven Karjalanrannan asukkaiden valokuvia ja haastatteluja. (28.1.2012)

Etusivu
Sukuseuran tarkoitus

Sukuseura Skytät ry. perustettiin vuonna 1981 selvittämään Karjalan kannaksen Skyttä -sukuhaarojen juuria, kehittämään sukututkimusta ja järjestämään yhteisiä tilaisuuksia. Skyttiä oli monissa Karjalan pitäjissä 1500-luvun lopulta lähtien.

Skyttä on ammattinimi, jolla kutsuttiin kruunun metsästäjiä, linnojen ampujia tai värvättyjä ratsumiehiä. Kaikki Skytät eivät siten ole sukua keskenään. Länsi-Suomessa Skyttiä oli jo 1200-luvulla, jonne he olivat tulleet Ruotsista ja alkuaan Saksasta.

Skyttä -nimi on esiintynyt monessa muodossa kuten Schütt, Skytt, Skytte, Kyttä, Kyttälä, Kyttäläinen. Nykyisin Skyttiä ja heidän jälkeläisiään asuu joka puolella Suomea.

 
Sofia Skytän hautajaiset 1927

75 sofia sky 1922Taavetti Skytän puoliso Sofia kuoli 4.6.1927. Heidän pojanpoikansa Vilho Raininko (1905-1982) kertoo hautajaisista "Kyläojan takana" -sukuhistoriassa: 

"Ruumiinpesijöinä olivat Olka Väisänen ja Anna-Mari Peräkylä. Arkun ja puuristin teki Aleksanteri Koli. Arkkuun pantaessa laulettiin virsi 615 "Taivaassa ratki taivaassa". Ruumis säilytettiin talon aitassa. Hautajaispäivän aamuna 10.6 arkun kansi nostettiin sivuun, ja ruumis oli kaikkien hautajaisvieraiden nähtävänä. 

200 virsi 615Hautajaiset pidettiin Jaakko Skytän talossa. Vieraat tulivat aamulla heti seitsemän jälkeen. Alussa oli tapana syödä kalakeittoa. Leipänä oli hapanleipä, vehnänen ja riisipiiras, juomana maito ja kotona tehty kalja.

Ruokailu tapahtui pitkissä pöydissä, joita naapurista lainattiin lisää. Miehet käskettiin ensin syömään, sen jälkeen naiset ja lapset. Ruokailu aloitettiin virrellä ja ruokailun jälkeen Jaakko Skyttä luki ruokarukouksen. 

Kello yhdeksän lähdettiin laittamaan ruumista nelipyöräisiin kärreihin. Niihin oli laitettu kaksi heinäsäkkiä, jotka oli peitetty täkeillä. Arkkua täytyi jonkinverran kiinnittää köysillä, koska sen ajan tiet eivät olleet tasaisia. 

Hautajaissaattue lähti sitten liikkeelle, ensimmäisessä hevosessa laulajat Jaakko Skyttä ja Taavetti Sairanen. Heitä seurasi ruumiin kuljettaja, sukulaiset läheisyys- ja ikäjärjestyksessä sekä muu hautajaissaattue. Hevosia oli yhteensä 42... 

Jatkuu Kyläojan takana -sivuilla

 
Skytät Twitterissä

 

200 twitter skytansuku

Muutama Skyttä on jo oppinut käyttämään Twitteriä. Lyhyt viesti ajankohtaisesta asiasta lähetetään Twitter-avaruuteen, josta kuka tahansa voi sen lukea.

twitterlogoSukuseura lukee Skyttien viestejä ja kopioi ne seuran omalle SkytänSuku Twitter-sivulle. Näpäyttämällä yllä olevaa kuvaa tai viereistä Twitter-logoa voit lukea SkytänSuku-sivun viestit.

Sosiaalinen media kehittyy huimasti. Ajankohtaisena esimerkkinä SkytänSuku seurasi presidenttiehdokkaiden  Pekka Haaviston ja Sauli Niinistön   Twitter-viestejä 25.1-5.2.2012. Ne antavat hyvän kuvan mitä mahdollisuksia Twitter voi tarjota sukuseurallekin. 

(6.2.2012)

 

Sukuhaarojen kotikylät Karjalan kannaksella

kartta sk
Napauttamalla kuvaa Google-kartta avautuu erilliseen ikkunaan

Kuukauden Skyttä


Yrittäjä Merja Tuominen-Gialitaki

75 merja t-g seppele

Merja Tuominen-Gialitaki (s. 1950) on ollut ihastunut Kreetaan yli 30 vuotta. Kreetalla tehtiin piirakoita yli 2000 vuotta ennen ajanlaskumme alkua ja Merja uskoo, että piirakoiden teko levisi sieltä pohjoiseen Volgaa pitkin ja tuli lopulta Karjalaankin. Lue lisää Kuukauden Skyttä-sivuilla.

Sivujen käyttöohje


Sivut avautuvat yläpalkin painikkeilla ja vasempaan palkkiin avautuvilla otsikoilla.

Yläpalkin viimeinen ”Sivut jäsenille” kokonaisuus on varattu jäsenille ja sinne pääsee henkilökohtaisella käyttäjätunnuksella ja salasanalla. Ohje niiden saamiseksi on jäsensivulla.

Sähköpostiosoitteet esitetään näillä sivuilla siten, että @ -merkki on korvattu (at) -merkillä.

Sivuja koskevia kysymyksiä ja palautetta voitte antaa verkkomestari Aarne Reunalalle tästä.